Välillä - minä havahdun siihen, että olen olemassa. Unohdanko minä siis olemassaoloni? Kuulostaa oudolta, sillä sehän on kaikki se, mitä minä olen. Kenties - se on LIIAN minua. Sehän on jotain, joka on jatkuvasti siinä ja niin lähellä, ettei sitä melkein huomaa. Joskus tarvitaan koko minuuteni peruslohkareet paikoiltaan siirtävä järkytys, että kykenen taas huomaamaan sen ja arvostamaan sitä.
We look upon the present as something to be put up with while it lasts, and serving only as the way towards our goal. Hence most people, if they glance back when they come to the end of life, will find that all along they have been living _ad interim_: they will be surprised to find that the very thing they disregarded and let slip by unenjoyed, was just the life in the expectation of which they passed all their time. Of how many a man may it not be said that hope made a fool of him until he danced into the arms of death!
-Schopenhauer, Vanity of Existence-
(Olen aivan ihastunut Schopenhaueriin (mm.). Valitettavasti en osaa saksaa tarpeeksi hyvin kyetäkseni lukemaan alkuperäisversiota, mutta englanninnoskin on mielestäni kaunis.)
Tulevaisuuteen suuntautuva "sit ku" -oleminen peittää näkyvistä sen, että tämäkin-jota-on-kestettävä-tässä-välillä-kunnes-sitä-ja-kunnes-tätä on sitä yhtä ja samaa olemisen virtaa. Eikä se elämä löydy enempää "sit ku", jos se ei löydy "nyt ku".
Kuulostaa kenties triviaalilta sanoa, että olemisemme on jatkuvaa tässä-ja-nyttiä. Joskus itsestäänselvyyksiä (vaikkakin niitä pirulaisia on hankala huomata, ne kun lähinnä tekevät itsensä tiettäväksi sen sijaan, että minä niitä aktiivisesti löytäisin) täytyy ravistella, ja toistella ääneen. (Minun tapauksessani usein monta (monta, monta, monta jne.) kertaa, ennen kuin todella uppoavat tajuntaan.) Tottumus, joka tuo turvallisuutta tuttuuden kautta, samalla tekee asioista ja ilmiöistä liian tuttuja ja täten vaikeita havaita.
Onneksi - välillä sentään tiedostan, että olen. Pitänee tänään muistutella itseään tästä olemisesta. Huomenna kun luultavasti olen taas unohtanut koko asian.
We look upon the present as something to be put up with while it lasts, and serving only as the way towards our goal. Hence most people, if they glance back when they come to the end of life, will find that all along they have been living _ad interim_: they will be surprised to find that the very thing they disregarded and let slip by unenjoyed, was just the life in the expectation of which they passed all their time. Of how many a man may it not be said that hope made a fool of him until he danced into the arms of death!
-Schopenhauer, Vanity of Existence-
(Olen aivan ihastunut Schopenhaueriin (mm.). Valitettavasti en osaa saksaa tarpeeksi hyvin kyetäkseni lukemaan alkuperäisversiota, mutta englanninnoskin on mielestäni kaunis.)
Tulevaisuuteen suuntautuva "sit ku" -oleminen peittää näkyvistä sen, että tämäkin-jota-on-kestettävä-tässä-välillä-kunnes-sitä-ja-kunnes-tätä on sitä yhtä ja samaa olemisen virtaa. Eikä se elämä löydy enempää "sit ku", jos se ei löydy "nyt ku".
Kuulostaa kenties triviaalilta sanoa, että olemisemme on jatkuvaa tässä-ja-nyttiä. Joskus itsestäänselvyyksiä (vaikkakin niitä pirulaisia on hankala huomata, ne kun lähinnä tekevät itsensä tiettäväksi sen sijaan, että minä niitä aktiivisesti löytäisin) täytyy ravistella, ja toistella ääneen. (Minun tapauksessani usein monta (monta, monta, monta jne.) kertaa, ennen kuin todella uppoavat tajuntaan.) Tottumus, joka tuo turvallisuutta tuttuuden kautta, samalla tekee asioista ja ilmiöistä liian tuttuja ja täten vaikeita havaita.
Onneksi - välillä sentään tiedostan, että olen. Pitänee tänään muistutella itseään tästä olemisesta. Huomenna kun luultavasti olen taas unohtanut koko asian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti